5.4.2010

Hymyilimme ääneti

Minä odotan, että kylmä puhaltaisi ohitseni, että naapurin naisen tupakat loppuisivat ja että maailmassa olisi rauha. Kuinka hassulta tuntuu olla rakastunut haaveeseen, jota ei ole. Minun mieleni temppuilee, se juoksee, hyppii eikä tottele.
Haluaisin paljon enkä yhtään mitään.

Ja haaveissani, minä luin sointuja iholtasi.



(Nainen ilman sanoja, nainen ilman suuta. Lutka ja yhteiskunnan yhteinen säästökohde. Viime vuoden vanha ja harmaa nurmikko hirvittää hampaattomia rouvia kahvilassa, kävelen ohi pikaisesti, savu leijuu ja verikoirat päästettiin irti. Minä taiteilin kirosanoja kynsisaksilla saunan lauteiden alle, pikkupojat huutaa pihalla vittua enkä uskalla näyttää vihaani. Kumarrus vailla aplodeja, kuka nyt huomiota kaipaisi.)
klo

4 kommenttia:

  1. Kelvoton5. huhtikuuta 2010 klo 18.07

    Kaikki sanat auttavat, pienetkin. Kiitos. ♥

    Rauha tulee ja haaveilu on sallittua. On helpompaa haaveilla kuin katsella harmaata taivasta ikkunasta.

    VastaaPoista
  2. muruneid7. huhtikuuta 2010 klo 13.12

    Oi, tuo suluissa oleva kohta on ihana. Vaikka se onkin aika rankkaa tekstiä, minua alkoi naurattaa koska olen kirjoittanut itsekin joskus tosi samantyylistä! Ja jotenki upposin siihen tunteeseen, kun kuulee pikkupoikien huudot ja hihi. Kirjoitat iihanasti.
    -sannimari

    VastaaPoista
  3. Lia7. huhtikuuta 2010 klo 21.54

    Kiitos Sannimari, piristit mun ihan hullunkurista iltaani.
    Se on oikeasti välillä tosi outoa, kun löytää jonkun, jonka kirjoitustyyli on lähellä omaa!
    :-)

    VastaaPoista
  4. Kelvoton8. huhtikuuta 2010 klo 15.09

    Ja nyt se on jo 16 ja minä haluan siitä sadan ja tuhannen.

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)