And I`ll say, welcome home

Minä pidän keväästä, toukokuusta ja harmaan vihreistä metsistä.
Pidän ujoista hymyistä. Niistä hymyistä, jotka katsovat läpi, kysyvät hennosti pienen pieniä asioita, haluavat tulla lähemmäs, mutta pysyvät kaukana.
Pidän ensimmäisistä suudelmista, katseista ennen sitä hetkeä.
Pidän kylmästä asfaltista ja talvelta jääneestä hiekasta sen pinnalla.
Minusta on ihanaa istua kesäöisin ulkona ja kirjoittaa huulipunalla sanoja päiväkirjojeni keskiaukeamille.
Pidän vedestä, erityisesti vedessä olemisesta. Välillä uimisestakin, mutta lähinnä siitä tunteesta kuinka kaikki se voima on ympärilläni ja voin vain liikkua veden mukana. Silloin olen vapaa.
Pidän satunnaisesta tupakoinnista, teepussieni lajittelemisesta, penkkeihin kaiverretuista kirjaimista, kuusenoksista ja lattialla makaamisesta.
Pidän Howard Schatzin valokuvista.



Kompastun välillä omiin kengännauhoihini, puhun tarinan väärissä kohdissa, aamuisin en jaksa iloita tai kommunikoida, teen kirjoitusvirheitä, olen epäsosiaalinen ja käyttäydyn todella töykeästi välillä, en osaa olla minä, unohdan avaimet kotiini ja valvon itselleni mustimmat renkaat silmäluomieni alle.
Mutta silti, pidän myös itsestäni. En ylettömästi enkä aina, mutta pidän.
Pidän jaloistani, mielipiteistäni ja tavastani kävellä, vartalostani, ajatusmaailmastani ja huomaamattomasta salaperäisyydestäni, joka saattaa tietysti olla vain kuvitelmaani.

Mistä sinä pidät?