(tapaturma nro. 5)

Lyö uudestaan, tao sanat rystysillä sisään.

Harmaita kukkia maalattuna poskillesi,

entä jos tässä kaikessa, tai missään

ei ole pisaraakaan järkeä.

Kenelläkään ei ole vastausta,

ja vaikka kuinka yritin, 

et itkenyt minulle, et minun vuokseni

etkä ainakaan minun kanssani.

Huijasit ojentaessasi peittävää puuteria

ja viatonta tarinaa,

luulin kai sinun kurkottavan halaukseen.

Nyt aseinani ovat enää puhekyvyttömyys,

kiihkossa paiskatut maljakot      

sekä kiemuraiset vesijonot silmiesi ympärillä.

Et muovannut minusta mitään uutta.

Silti pyydän, 

taas melkein anelen,

voinko jättää vielä yhden jäljen sinuun

mustelmanpunaisilla maaleillani.
(tapaturma nro. 8)

Ettet varmastikaan unohda minua.