pakomatkan jälkeen

             

Vuosien takaa ne läpikuultavat aaveet ottavat minua kiinni,

hiljalleen hiipien,

jahdaten kuin tiikerit saalistaan,

kurottautuvat olkapään taakse,

hivuttautuvat kylkeen kiinni.

Ne istuvat varjoni alla, päällä,

tunnustellen, hyväillen ja ilkkuen.

Karistan tuhkat jaloilleni,

rimpuilen,

unohdinko minä koskaan?

Toki voi yrittää, kuin varkain kokeilla lukittuja ovia,

pakomatkoja hikisinä iltapäivinä.

Mutta kun aina ne haistavat juuri sinun ihosi tuoksun,

tunnistavat juuri sinun jälkesi,

ovat kintereilläsi, sinussa kiinni,

ja kun käännähdät ympäri,

kuusenoksat lyövät kasvoihisi punertavia uurteita.

Ne vainuavat sinut mistä vain.

 En vain enää muista,

miksi ne tahtovat minut,

miksi minussa on saaliin tuoksu.

Mitä minä olen unohtanut?