Eilen huomasin pihlajan vihertävän,

ja illalla kuulin miten nimettömät satakielet lauloivat.

Me ajeltiin autolla ympäri kaukaisia peltoja,

nähtiin viisi kurkea ja yksi haukka.

"mä opetan sulle luonnon kauneuden

etkä sä muuta enää tarvitse".

Luonnonvalossa voi näyttää puhtaalta,

jos osaa katsoa oikeasta kulmasta,

ja sitten voi kokea sen valaistumisen,

kun tuuli puhaltaa kasvojen läpi.

Mutta ainut mitä kaipasin oli tytön kosketus,
I'll stop the world and melt with you

ikävä niitä silkkiin tatuoituja sormenpäitä ja värejä heijastavia hiuksia.

Ja mun päässä huutaa:
"muutos, muutos, muutos"
Tältäkö se tuntuu, kun on se hetki?
Pakko tehdä jotain,
lentää avaruuteen yksinäisyyden mukana
tai sitten säveltää häämarsseja joutsenille.
Ehkä tanssin vahingossa onneni ohi.