On aamuyö ja tyhjät kadut.

Kaikkialle minne katson,

kaikkialle minne kuljen,

siellä on lainehtivia hetkiä,

salakieltä unettomille.

On sinä ja on minä.

Aamuöisiä kohtaamisia,

joku laskee käden kädelle,

joku hengittää iholta iholle.

Sinä kerrot hiljaisin äänin, kuinka rakkaus on sekoitus kiintymystä, halua ja aamuöisin lainattuja paitoja.

Sitten on niitä kuuntelijoita,

jotka aamuöinä ovat miltein liikkumatta,

koska he tietävät, että kuullakseen tarvitsee taitoa, kykyä ymmärtää.

Näin ollen on myös kertojia, joiden murheet ovat kuin Tyynimeri,

vellovia, syviä uomia ilman aallonmurtajia.

He opettavat tarinoita lentohiekkaan uponneista pojista,

heistä, jotka ovat kadonneet tyystin.

Ja jokainen kuuntelija on ennen ollut kertoja.

On aamuyö ja on aamu.

Aavistus siitä, että kaikki täällä on vain kesyttämätöntä sattumaa.
En taida soittaa sinulle tänäänkään.